Rakennuttajatoimistojen Liitto – RTL ry ja sen jäsenyritykset pyrkivät rakennuttajakonsulttipalveluiden tarkoituksenmukaisuuden, taloudellisuuden ja laatutason kohottamiseen. Liitto jäsenyrityksineen toimivat terveiden ja eettisesti hyväksyttävien yhteistyösuhteiden kehittämiseksi tilaajien ja rakennuttajakonsulttien kesken.
Pääosa RTL:n kehitystyöstä tehdään nykyisin yhteistyössä Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry:n kanssa, jonka jäsen RTL on vuodesta 1996 alkaen. Yhteistyön tavoitteena on kehittää osapuolten yhteistyötä ja alan prosesseja tilaajia ja rakennuttajakonsultteja parhaiten palvelevalla tavalla. Liitolla on myös toimiva kontaktiverkosto muihin rakennusalan järjestöihin ja päätöksentekijätahoihin.
Rakennuttajatoimistojen liitto RTL ry on perustettu vuonna 1986 riippumattomien rakennuttajakonsulttiyritysten yhteistyötä ja edunvalvontaa varten. RTL:n toiminnan tavoite on parantaa rakennuttajakonsultin profiloitumista hankkeen johtamisen osaajana. Liiton toiminta kattaa toimitila-, asunto- ja infrarakentamisen.
RTL kehittää ja tuo esiin rakennuttamisen parhaita käytäntöjä. Alaa kehitetään yhdessä muiden alan järjestöjen, viranomaisten ja yritysten kanssa. RTL vaikuttaa rakentamisen toimintaympäristöön. Liitto osallistuu ja ottaa kantaa lainsäädännön ja määräysten laadintaan rakennuttajakonsulttien näkökulmasta.
Rakennuttajatoimistojen liitto RTL ry järjestää vuosittaisen kevätseminaarin 7.5. klo 13-15. Tilaisuuteen voit osallistua joko etänä tai paikan päällä Raklissa,
Lue lisää
Julkaistu Rakennuslehdessä 13.2.2026 Nuoret ovat tulevaisuus, mutta he tarvitsevat mahdollisuuden kehittyä ja kehittää Rakennusala elää haastavaa aikaa. Suhdannetilanne on
Lue lisää
Rakennuttajatoimistojen liitto on valinnut Vuoden 2025 rakennuttajakonsultiksi Roope Haimilan A-Insinööreistä. Valinnan tehnyt raati korosti Haimilan osaamista ja vastuuntuntoista työotetta
Lue lisääRTL:n toiminnan tavoite on parantaa rakennuttajakonsultin profiloitumista hankkeen johtamisen osaajana. RTL:n missiona on rakennuttajakonsulttien toimintaympäristön parantaminen sekä toimintaympäristön muutosten ennakoiminen, seuraaminen ja hallinta.