Yhteistyökyky nosti Juhani Karhun vuoden rakennuttajakonsultiksi

Jaakko Naamanka on valittu Vuoden rakennuttajakonsultiksi. Hän on monipuolinen rakennuttajakonsultti, jonka erityisosaamisena ovat suuret projektit ja projektiallianssit.

Vuoden rakennuttajakonsultin valinnan teki Rakennuttajatoimistojen Liitto – RTL ry ja se julkistettiin 19.1.2012 Rakennuttajapäivillä Hämeenlinnassa. Palkitsemisesta päättäneen raadin mukaan Jaakko Naamangan ominaisuuksiin kuuluvat innovatiivisuus, tarkkuus ja korkeatasoinen insinööriosaaminen.

“Jaakko on taustaltaan suunnittelija, minkä vuoksi hän ymmärtää suunnittelun ja laadun merkityksen hankkeen onnistumisessa. Hänen monipuolisuuttaan kuvastavat mm. osallistuminen uusien hankinta- ja toteutusmallien kehittämiseen (allianssit ja hybridit) sekä tietomallinnuksen hyväksikäyttö rakennuttamisessa”, kertoo Juhani Karhu, RTL:n puheenjohtaja.
Luottamuksen arvoinen neuvottelija ja asiantunteva rakennuttajakonsultti

Raati kiittää Jaakkoa erityisesti alan toimintamallien kehittämisestä. Lisäksi hänen toimeksiantolistallaan on useita samanaikaisia projekteja, mikä kertoo siitä, että hän nauttii asiakkaiden luottamusta.
Jaakko Naamangalla ja hänen tiimillään on ollut tärkeä rooli Kehä I:n Leppävaaran Mestarintunnelin rakennushankkeessa. Lisäksi Jaakko ja hänen tiiminsä on ollut mukana koko Kehä I:n perusparannusprojektissa, joka valmistui vuoden etuajassa. Sama työmaa valittiin vuonna 2010 infratyömaaksi. Työmaalla käytettiin ja kehitettiin ennakkoluulottomasti uusia menetelmiä. Näistä voidaan mainita mm. tunnelilouhinnan osalta Q-lukuun pohjautuva urakoinnin maksuperuste sekä kahdenkeskiset keskustelutilaisuudet tilaajan ja palveluntuottajan välillä. Keskustelukäytäntö lisäsi merkittävästi molemminpuolista ymmärrystä hankkeesta ja se näkyi muun muassa tarjouksien hyvänä laatuna. Keskustelukäytäntö on nyttemmin levinnyt laajempaankin käyttöön.

Jaakko on ollut myös aktiivisesti mukana kehittämässä Suomeen uutta, ns. allianssi-toimintamallia. Hän on ollut keskeisessä asemassa Lielahti-Kokemäki-ratahankkeen allianssissa, joka oli Suomen ensimmäinen allianssihanke.

Jaakko Naamanka on ollut Sweco PM Oy:n palveluksessa vuodesta 2003 alkaen. Hänen kerrotaan olevan paitsi rautainen ammattilainen myös aivan mahtava työkaveri.

Lisätietoja:
Juhani Karhu, aluejohtaja A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy, puh. 040 593 3783

Muut saavutuksemme

Ensimmäinen rakennuttajakonsultti

Ensimmäinen rakennuttajakonsultti

Yhteistyökyky nosti Juhani Karhun vuoden rakennuttajakonsultiksi Juhani Karhu on valittu Vuoden rakennuttajakonsultiksi.

Lue lisää
Vuoden rakennuttajakonsultti 2012

Vuoden rakennuttajakonsultti 2012

ISS Prokossa projektipäällikkönä työskentelevä Erkki Savolainen on valittu vuoden rakennuttajakonsultiksi. Savolainen on ansioitunut erityisesti vaativien toimitilakohteiden

Lue lisää
Vuoden rakennuttajakonsultti 2013

Vuoden rakennuttajakonsultti 2013

Rakennuttajatoimisto HTJ Oy:ssä ryhmäpäällikkönä työskentelevä Kari Vornanen on valittu vuoden rakennuttajakonsultiksi.

Lue lisää