Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL on valinnut vuoden rakennuttajakonsultiksi 2017 projektipäällikkö Matti Tossavaisen Rambollista. Tossavaisella on mittava kokemus vaativien ratahankkeiden rakennuttajana ja suunnittelijana. Lisäksi valinnan tehnyt raati kiitteli Tossavaisen rakennetekniikan osaamista, joka tulee esille erityisesti haastavissa siltarakenteissa.

Rautatiehen liittyvien hankkeiden lisäksi Tossavaisella on kokemusta myös tie-, katu- sekä kiinteistöhankkeista ja hänet tunnetaankin rakennuttamisen moniosaajana. Tossavainen johtaa projekteja ammattitaidolla ja hallitsee eri urakkamuodot, sopimusjuridiikan ja hankintalain. Projektien läpiviejänä hänelle on kunnia-asia se, että hankkeet valmistuvat ajallaan ja budjetista pidetään kiinni.

Vetämiinsä hankkeisiin Tossavainen tutustuu aina huolella ja pitkän kokemuksen omaavana tuo myös oman näkemyksensä esille. Hänelle on tärkeää selvittää tarkasti tilaajan tarpeet ja toiveet, jotta projektin lopputulos on toivotunlainen.

Tossavaisen uran yksi vaativimmista hankkeista on juuri valmistunut Ratatekninen oppimiskeskus Kouvolassa, jossa alueella aiemmin sijainnut rakennus muutettiin vastaamaan opetuskäytön vaatimuksia.

Vuoden rakennuttajakonsultin on vuodesta 2010 alkaen valinnut Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL, jonka tavoitteena on parantaa rakennuttajakonsulttien profiloitumista hankkeenjohtamisen osaajina. Valinnan tekee RAKLIn Rakennuttaminen -toimikuntaan kuuluvista tilaajista koottu raati. RTL parantaa rakennuttajakonsulttien toimintaympäristöä sekä ennakoi, seuraa ja auttaa hallitsemaan toimintaympäristön muutoksia.

Muut saavutuksemme

Ensimmäinen rakennuttajakonsultti

Ensimmäinen rakennuttajakonsultti

Yhteistyökyky nosti Juhani Karhun vuoden rakennuttajakonsultiksi Juhani Karhu on valittu Vuoden rakennuttajakonsultiksi.

Lue lisää
Vuoden rakennuttajakonsultti 2011

Vuoden rakennuttajakonsultti 2011

Jaakko Naamanka on valittu Vuoden rakennuttajakonsultiksi. Hän on monipuolinen rakennuttajakonsultti, jonka erityisosaamisena ovat suuret projektit ja projektiallianssit.

Lue lisää
Vuoden rakennuttajakonsultti 2012

Vuoden rakennuttajakonsultti 2012

ISS Prokossa projektipäällikkönä työskentelevä Erkki Savolainen on valittu vuoden rakennuttajakonsultiksi. Savolainen on ansioitunut erityisesti vaativien toimitilakohteiden

Lue lisää