Vuoden rakennuttajakonsultti 2014: Juuso Hämäläinen ymmärtää asiakastaan

Vuoden 2014 rakennuttajakonsultiksi valittu Juuso Hämäläinen on kehityshakuinen ja osaava projektin hallinnan ammattilainen.

– Hän ei vain osallistu hankkeisiin, vaan myös aidosti johtaa niitä, kiittää Hämäläisen valinnasta vuoden rakennuttajakonsultiksi päättänyt raati. Valvontakonsulteissa työskentelevällä Juuso Hämäläisellä on monipuolinen kokemus erityyppisistä rakennushankkeista ja hän on asiakkaidensa arvostama kumppani.

Juuso Hämäläinen

Juuso Hämäläinen on kerryttänyt osaamistaan useissa erittäin vaativissa kohteissa. Vankka kokemus ja näkemys mahdollistavat uusien toimintatapojen kehittämisen ja tarvittaessa vanhoista kaavoista poikkeamisenkin. Juuson valintaa tukeneet asiakkaat kiittävät häntä asiantuntijuuden lisäksi tilaajan tavoitteiden syvällisestä ymmärtämisestä, hankkeiden hyvästä hallinnasta sekä luovuudesta. Hämäläinen tekee pohjatyöt kunnolla ja paneutuu huolella hankkeiden tarveselvitykseen. Matkan varrella mahdollisesti ilmenevät haasteet hän pyrkii ratkaisemaan välittömästi.

Juuso Hämäläinen keskittyy tällä hetkellä asuinkerrostalojen peruskorjaushankkeiden johtamiseen, sekä näiden toteuttamisen uusien toimintamallien ja työkalujen kehittämiseen. Hän on nostanut voimakkaasti esiin asuntosektorilla aikaisemmin vähemmälle huomiolle jäänyttä elinkaariajattelua sekä suunnitelmallisuuden merkitystä kustannusten hallinnassa. Hämäläinen on toiminut projektinjohtotehtävissä muun muassa Suomen suurimmassa Maunulan ryhmäkorjaushankkeessa.

Innovatiivinen ammattilainen on mukana myös useammassa projektissa, jotka ovat osa Tekesin Korjausrakentamisen kehittäminen -ryhmähanketta. Juuso Hämäläinen tunnetaan myös useiden asiantuntija-artikkeleiden kirjoittajana sekä pidettynä luennoitsijana.

Rakennuttajatoimistojen liitto RTL ry:n valitsema vuoden rakennuttajakonsultti palkittiin Rakennuttajapäivillä 22.1.2015. Kolmijäseninen palkintoraati koostuu RAKLIn Rakennuttaminen -toimikunnasta.

Lisätietoja:
Juuso Hämäläinen, Valvontakonsultit Oy, puh. 044 7799 201
Juho Kess, Rakennuttajatoimistojen Liitto – RTL ry, puh. 050 534 3955

Muut saavutuksemme

Ensimmäinen rakennuttajakonsultti

Ensimmäinen rakennuttajakonsultti

Yhteistyökyky nosti Juhani Karhun vuoden rakennuttajakonsultiksi Juhani Karhu on valittu Vuoden rakennuttajakonsultiksi.

Lue lisää
Vuoden rakennuttajakonsultti 2011

Vuoden rakennuttajakonsultti 2011

Jaakko Naamanka on valittu Vuoden rakennuttajakonsultiksi. Hän on monipuolinen rakennuttajakonsultti, jonka erityisosaamisena ovat suuret projektit ja projektiallianssit.

Lue lisää
Vuoden rakennuttajakonsultti 2012

Vuoden rakennuttajakonsultti 2012

ISS Prokossa projektipäällikkönä työskentelevä Erkki Savolainen on valittu vuoden rakennuttajakonsultiksi. Savolainen on ansioitunut erityisesti vaativien toimitilakohteiden

Lue lisää