Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL on valinnut Vuoden rakennuttajakonsultiksi Hannu-Pekka Seppäsen A-Insinööreistä

Rakennuttajatoimistojen liitto on valinnut vuoden 2022 rakennuttajakonsultiksi projektipäällikkö Hannu-Pekka Seppäsen A-Insinööreistä. Seppäsellä on vahva ja monipuolinen kokemus rakennusalalta, joka näkyy hänen tavassaan vetää hankkeita. RTL ry on valinnut Vuoden rakennuttajakonsultin vuodesta 2010.

Seppänen on työskennellyt ennen A-Insinöörejä julkisissa organisaatioissa muun muassa työnjohtajan, rakennusvalvontaviranomaisen sekä tilaajan tehtävissä. Laaja kokemus julkisista organisaatioista näkyy Seppäsen johtamissa hankkeissa. Hän käy hankkeen tavoitteet läpi selkeästi tilaajan kanssa ja osaa viestiä nämä tavoitteet myös hankkeen muille osapuolille. Seppäsen vahvuus on kokemus ja näkemys siitä, mitkä ovat tilaajan odotukset, mitä tilaaja tarvitsee ja kyky rakennuttajakonsulttina vastata tilaajan tarpeisiin.

Vuoden rakennuttajakonsultiksi 2022 valittu Seppänen käyttää hankkeissaan aktiivisesti uusia rakennusalaa kehittäviä menetelmiä, työkaluja ja sopimusmuotoja. Hänellä on myös kattava kokemus erilaisista hankemuodoista.

”Vuoden rakennuttajakonsultin valinnassa arvostamme hankkeen johtamisen osaamista, tilaajan tavoitteiden toteuttamista, innovatiivisuutta ja panostamista kestävään kehitykseen. Hannu-Pekka Seppänen on osoittanut omaavansa erinomaiset taidot näistä kaikista. Myös hänen yhteistyötaitojaan ja ratkaisuhakuisuutta on kiitelty vetämissään hankkeissa”, kertoo RTL ry:n hallituksen puheenjohtaja Jani Rantala.

”Nykypäivän kompleksiset rakennushankkeet vaativat onnistuakseen vahvaa yhteistyötä ja yhteisten tavoitteiden asettamista. Yhteistoimintaa tarvitaan kaikilla alueilla kokonaistaloudellisuuden ja aikataulujen hallinnasta hyvään käyttäjäkokemukseen. Rakennuttajakonsultin roolina on mahdollistaa yhteistyö ja sovittaa eri ihmisten osaamiset yhteen. Kiitos tästä tunnustuksestakin kuuluu kaikille hankeryhmille, joita olen saanut luotsata”, Vuoden rakennuttajakonsultti Hannu-Pekka Seppänen kiittää.

Tunnustuksen tavoitteena on parantaa rakennuttajakonsulttien profiloitumista hankkeenjohtamisen osaajina. Valinnan tekee Raklin Rakennuttaminen-johtoryhmästä koottu raati. RTL parantaa rakennuttajakonsulttien toimintaympäristöä sekä ennakoi, seuraa ja auttaa hallitsemaan toimintaympäristön muutoksia. RTL ry on valinnut Vuoden rakennuttajakonsultin vuodesta 2010.

Lisätietoja:
Jani Rantala, hallituksen puheenjohtaja, Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL ry, puh. 041 515 2435
Hannu-Pekka Seppänen, projektipäällikkö, A-Insinöörit, puh. 044 797 5553

Muut saavutuksemme

Ensimmäinen rakennuttajakonsultti

Ensimmäinen rakennuttajakonsultti

Yhteistyökyky nosti Juhani Karhun vuoden rakennuttajakonsultiksi Juhani Karhu on valittu Vuoden rakennuttajakonsultiksi.

Lue lisää
Vuoden rakennuttajakonsultti 2011

Vuoden rakennuttajakonsultti 2011

Jaakko Naamanka on valittu Vuoden rakennuttajakonsultiksi. Hän on monipuolinen rakennuttajakonsultti, jonka erityisosaamisena ovat suuret projektit ja projektiallianssit.

Lue lisää
Vuoden rakennuttajakonsultti 2012

Vuoden rakennuttajakonsultti 2012

ISS Prokossa projektipäällikkönä työskentelevä Erkki Savolainen on valittu vuoden rakennuttajakonsultiksi. Savolainen on ansioitunut erityisesti vaativien toimitilakohteiden

Lue lisää